Kategoria(t): Uncategorized
Isänpäivää vietettiin tänään perinteisin menoin. Muuta porukkaa olisi vielä vielä nukuttanut, kun isä jo oli pari tuntia odotellut kahvin saantia. Kahvi tuli sänkyyn ja lahjat ja kakku myös. Kakku oli miestä myöten -mustikkakakku marjanpoimijalle.
Vaikka näkö ei ole kakkublogien luokkaa, julkaisen kuvan silti. Maistui kyllä hyvälle eikä ollut liian makea. Täytteenä oli kermarahkaa, banaania ja kotitekoista mansikkahilloa. Hyytelösokerilla sai marjat pysymään pinnalla vaikka se oli aika haastavaa, kun pohja oli kupera. Pojat kävivät perheineen. Uusi sählymaila tietää sitä, että verkko rupeaa heilumaan. Näin silti vaikka lenkkarimyyjä oli luullut ostajan jo olevan vapaalla työvelvoitteista, kun yrittää kävellä 5,5 km päivittäin. Taisi olla pojille yllätys, että iskä oli paras leuanvetäjä. Heikki aikoi näyttää taitonsa vasta äiteinpäivänä. Siitäpä uusi ohjelmanumero puolen vuoden välein. Aino oli leirillä ja sieltä 120 isää sai puhelun, jossa alkoi kuulu pian leiriläisten yhteinen onnittelulaulu. Kävelylenkit aamupäivällä ja illalla pitivät huolen siitä, että tonnikerhossa ollaan aikataulussa. Mökillä hella oli savustanut ja lämminvesivaraaja oli tainnut sanoa sopimuksensa irti.
Kategoria(t): Uncategorized
Olin tänä iltana asiantuntijaluennolla. Patrik Borg kehotti syömään vapautuneesti ja vapaasti. Sanoma taisi olla se,että sen minkä kieltää itseltään, sitä tekee mieli. Hän ei pitänyt karkkipäivää kovin kannatettavana ideana.
Tietoa on 1) ettei kannata panna itseään niin tiukalle, että se potkaisee takaisin. Se tarkoittaa jaksamista ja kohtuutta syömisessä. Tulee syödä riittävästi, ainakin yli 1500 kcal päivässä ja syödä tasaisesti eli puolet ennen iltapäivää.
Hän kehotti syömään kaikilla aterioilla niin paljon kuin haluaa ja syömään terveellisemmin, mutta valitsemaan aina nautittavimman ruoan ja syömään aina hyvällä omallatunnolla. Kova nälkä heikentää jaksamista, jolloin käy huonosti ja syö liikaa illalla.
Tietoa on 2)että syö päivällä tarpeeksi ja tärkeimmät laatuasiat ovat kunnossa. Se merkitsee puolta kiloa kasviksia päivässä, enimmäkseen täysjyväisiä viljatuotteita, rasvat ova kasviöljyä, kalan syöntiä 2-3 krt viikossa, kahta ateriaa päivässä, herkkuja kohtuudella.
Hän esitti tutkimustietoa elintapamuutosten vaikutuksesta terveyteen
Kasvisten määrä ja monipuolisuus +++++
Riittävä liikkuminen +++++
Rasvan laatu (öljyt ja kala) +++++
Hiilihydraattien laatu ++++
Energiapitoisten juomien vähäinen käyttö +++
Proteiinin lisäys +(+)
Herkkujen kohtuullistaminen ++
Rasvan määrä +
Tasainen ateriarytmi + tai 0
Oli tutkittu ravinnon muutosta painonarvion vaikutukseen 100 kg painavalla
Syömisen normalisoiminen yli 10 kg
Ateriarytmin tasaaminen yli 10 kg
Kasviksien lisääminen yli 10 kg
Energiapitoisten juomien vähentäminen 5-7 kg
Herkkujen kohtuullistaminen 4-5 kg
Kuitupitoisemmat viljatuotteet 3-4 kg
Proteiinipitoisuuden lisääminen 2-4 kg
Vähäsokeriset tuotteet 2-4 kg
Liian rasvaisten tuotteiden vähentäminen 2-4 kg
Liikunnan lisääminen 0-3 kg
Rasvan laadun parantaminen 0,5-1 kg
Tietoa on 3) ettei yritä parantaa kaikkea vaan olennaisimpia asioita.
Helpoin tapa syödä hyvin on kun ei tee siitä ikävää ja ateriarytmi on tärkein. Myös muiden elintapojen hyödyt kannattaa käyttää syömiseen, koska niissä on asenneongelmia vähemmän. Näitä ovat mm. riittävä uni ja liikkuminen.
Luennon alussa hän kertoi, miksi ihmiset eivät ole valmiita muutoksiin ravinnossaan. Puolet tutkituista oli sitä mieltä, että syö jo nyt hyvin. Pelko joutua luopumaan lempiruoastaan ja itsekurin puute olivat seuraavat syyt. Kuitenkin vain 5 5 suomalaisista syös suosituksen mukaiset puoli kiloa kasviksia päivässä ja kalaa pari kolme kertaa viikossa.
Kategoria(t): Uncategorized
Päivä on mennyt levätessä. Aamukahvin jälkeen reilun tunnin sauvakävelylenkille. Saunassa sai venytellä jäseniään. Gallup nuorison keskuudessa kalaravintolaan lähdöstä. Äidin lasagne maistui heille paremmin. Siispä menimme kahdestaan ja otimme talon kalalautasen, ihan oman kummallekin. Oli makoisaa. Ei viivytty kauan kun naapuripöydässä parilla pariskunnalla oli yhteiset lautaset ja herroilla lakit päässä. Abcilla oli asiakkaita. Kotona päiväunille ja sitten vasta kahvit. Netissä järkyttävä uutinen naapurikunnan talopalosta, jossa meni kaksi lasta ja hieno koulu. Vielä olisi iltalenkki edessä. Huomenna sitten enemmän ohjelmaa.
Kategoria(t): Uncategorized
Eilen se taas alkoi. Tuhannen kilometrin kerho. Puolessa vuodessa eli marraskuun alusta huhtikuun loppuun on kerättävä 1000 km kävellen, hiihtäen tai juosten. Juoksukilometrit saa kertoa kahdella. Päivää kohti se tietää kävelyä tai hiihtoa 5,5 km. Juoksua riitttä joka toinen päivä saman verran. Koska ei ole kuntoa juosta tai jalat eivät kanna juosten, tietää se päivittäistä kävelyä. Eilen tuli 6 km ja nytkin on lähdettävä liikkeelle.